Blogivieraana Anne Korhonen

Kun sanat eivät riitä
teksti: Anne Korhonen, Vates-säätiö sr

Elämme hyvin visuaalisessa maailmassa. Lapseni kommunikoivat kuvin ja ääniviestein. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, sanonta kuuluu. Samanaikaisesti elämme teksimassaisessa informaatiotulvassa, josta voi olla vaikea erottaa olennaista viestiä tai ohjetta, miten toimia. Viranomaispäätökset ovat yksi vaikeaselkoisin tekstimuoto. Oletko koskaan tankannut Kelasta saamaasi päätöstä?

Työelämäympäristöissä suurin osa työohjeista on kirjallisia, ja työtehtävissä ohjatessamme puramme ne sanalliseen muotoon. Kertaamme ohjeet kerran tai kaksi ja oletamme työntekijän hallitsevan tehtävän. Mitä jos sanat eivät aukene tai riitä? Otetaan kuvat avuksi!

Kuvat auttavat hahmottamaan ja aukaisemaan sanojen merkitystä ja monimutkaisia kokonaisuuksia. Kun asetamme kuvan ja tekstin vierekkäin, pilkomme automaattisesti tekstimassaa pienempiin osiin. Kuva ja teksti tukevat toisiaan. Pieniä juttuja -eikö?

Viestinnän tulisi olla meille kaikille saavutettavaa. Kuvat on hyvä avata alt-tekstillä, jotta näkövammaisten ruudunlukuohjelmat kykenevät ne avaamaan ja viesti aukeaa myös heille. Toisaalta tekstin on hyvä olla selkeää kieltä, jolloin hyvä ohje ei mene hukkaan.

Valmennus- ja ohjaustyössä korostuvat viestintätaidot, kuten henkilökohtainen viestintäosaaminen ja viestintätilanteiden moninaisuuden hallinta. Tilanteiden hallinnan ohella korostuvat oman tunnesäätelyn taidot. Omia taitoja voi harjaannuttaa sekä tunnesäätelyssä että viestinnässä. Esimerkiksi kuvan, selkeän tekstin ja vielä kuvan alt-tekstin yhdistämisellä ja pienillä nikseillä ohjeet taittuvat saavutettavaan muotoon. Muun muassa työohjeiden purkaminen eri vaiheisiin ensin kirjallisesti ja sitten kuvin, vapauttaa ohjausresursseja ja kannustaa työyhteisön jäseniä ottamaan ohjauksesta koppia. Ilman harjoitusta ja tukea meistä ei kasva kopin ottajia.

Nämä kysymykset kohtasin itse konkreettisesti yhteistyössä Ideogrammin kanssa Työhönvalmennuksen teemapäivän suunnittelussa. Toteutimme päivän yhdessä kesäkuussa. Samat kokonaisuudet nousivat mentorointikeskustelussa säätiömme työntekijän kanssa ja vielä joulukuussa järjestetyssä toisessa Työhönvalmennuksen teemapäivässä saavutettavasta viestinnästä. Ja näitä ajatuksia se tällä hetkellä herätti -toivottavasti auttaa myös sinua katsomaan maailmaa toisesta näkökulmasta huomenna.

Saavutettavuus hyödyttää meitä kaikkia ja kuinka vapauttavaa se on, kun ei tee sanoista ja kuvista liian monimutkaisia!

Saavutettavaa joulun aikaa kaikille,

Anne Korhonen, kehittämiskoordinaattori Vates-säätiö sr

Työhönvalmennuksen kehittämisryhmästä voit lukea lisää sivuiltamme ja liittyä joukkoomme: https://www.vates.fi/vates/verkostot-2/tyohonvalmennuksen-kehittamisryhma.html

Vatesin Työllistämisen kehittämispäivillä

Olimme mukana Vates-Säätiön Työllistämisen kehittämispäivillä! Tänä vuonna päivien teemana oli Työelämä oppimisympäristönä. 

Työllistämisen kehittämispäivät tarjosivat useita mielenkiintoisia työpajoja. Ideogrammin Johanna osallistui työpajaan, jossa käsiteltiin kokemuspohjaisen osaamisen hyödyntämistä työyhteisössä. Mielenkiintoisesta, hyvin toteutetusta työpajasta sai uutta tietoa ja näkökulmia. 

Vedimme myös itse koulutuksen visuaalisen materiaalin käytöstä ja kuvin varustettujen ohjeiden tekemisestä PowerPointia hyödyntäen. Työpaja oli suunnattu erityisesti valmennuksen ja ohjauksen ammattilaisille. Työpajatyöskentelyssä keskityttiin kuvien hyödyntämiseen työohjeiden tai työprosessin tukena. Kuvia käyttämällä voi havainnollistaa työohjeita monipuolisesti, säästää tekstin määrässä ja tukea koko työyhteisöä ohjaamiseen. Lisäksi kuvat tukevat työn opinnollistamista. 

Vuorovaikutteisen työpajan kautta myös me työpajan vetäjät saimme hyviä jatkokehitysehdotuksia visaalisen kuvamateriaalin käytön parantamiseksi ja tehostamiseksi. 

Johanna ja Sari

Työhönvalmennuksen Teemapäivä!

 

Kesäkuun kuudes päivä oli huippukuumottava – toteutimme yhdessä Vates-säätiön kehittämiskoordinaattori Anne Korhosen kanssa työhönvalmentajille suunnatun koulutuspäivän. Useamman kerran vuodessa toteutettavat Työhönvalmennuksen Teemapäivät ovat osa Vates-säätiön koordinoiman työhönvalmennuksen ammattilasverkoston toimintaa. Tämän vuoden kolmas teemapäivä keskittyi työanalyysiin, kuviin ja visuaalisiin toimintaohjeisiin työhönvalmentajien työkaluina. Tapahtumapaikkana oli Oltermannikeskus Oulunkylässä, talo, jossa sijaitsevat Vates-säätiön toimitilat yhdessä monen muun yhteisön kanssa.

Mukana oli yhteensä kolmetoista työhönvalmentajaa eteläisestä Suomesta. Koulutuksen aluksi Anne Korhonen kävi läpi erilaisia työanalyysin työkaluja, kuten Ammattiopisto Luovin sivuilta löytyvää työanalyysi-kaavaketta ja Vamlasin tuottamia erilaisia arviointimenetelmiä. Tämän jälkeen Johannan kanssa johdatimme osallistujat pohtimaan kuvien tehokkuutta viestintävälineitä. Kehitysvammaliiton Papunet-kuvapankki oli monelle tuttu, samoin Kuvatyökalu. Mutta monelle oli uutta Kuvatyökaluun tullut mahdollisuus kirjautua, ja myös Papuri-verkkokirja oli monelle uusi tuttavuus!

 

Lounaan jälkeen käärimme hihat ja laskimme sormet läppäreiden näppäimille ja touchpadeille. Sukelsimme MS Powerpointin toimintoihin, ja täsmäohjein varustettuina huomasimme sen taipuvan erinomaisesti visuaalisten työohjeiden tekemiseen. Iltapäivä kului kuin siivillä, kun toiminto kerrallaan kävimme olennaisia työkaluja läpi!

Tunnelma työpajassa oli innostunut ja meno aktiivista! Työpajan aihe, työanalyysin ja visuaalisten ohjeiden liittäminen yhteen toimi hyvin, ja saimme päivästä erinomaista palautetta. Kiitos Vates, kiitos Anne, tämä oli hieno mahdollisuus – toivottavasti pääsemme toteuttamaan näitä koulutuksia tulevaisuudessakin!

Myös kuvakommunikaationäyttelymme osallistui Teemapäivään: kevään viimeinen näyttelytoteutus oli Oltermannikeskuksen aulassa parin viikon ajan. Syksyllä sitten uusiin toteutuksiin!

Sari ja Johanna

 

Kyvyt käyttöön -lehdessä!

Vates-säätiön Kyvyt käyttöön -lehden viimeisimmässä numerossa on juttu kuvista työhön ohjaamisen tukena, Kuvat, yhteinen kielemme -hankeestamme sekä Avain-säätiön tarjoamasta piirrosviestinnän koulutuksesta. Sivun alalaidassa on myös maininta Työhönvalmennuksen Teemapäivästä, jonka toteutimme yhdessä Vates-säätiön kanssa kesäkuun alussa. Siitä lisää myöhemmin!

Lehden pdf-versioon pääset tästä, juttu löytyy sivuilta 22-23!

Vuodesta 1997 ilmestynyt Kyvyt käyttöön -lehti on osatyökykyisten työllistymisen erikoislehti. Se edistää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden henkilöiden työllistymistä, työssä pysymistä ja työhön paluuta.

Kiertonäyttely ja koulutus!

Kuvakommunikaationäyttelymme Viikin kirjastossa huhtikuussa 2019.

 

Kuvakommunikaatiomateriaali työelämän tukena
Visuaalinen kuvamateriaali ei palvele passiivisena, vaan kuvamateriaalin käyttöä opiskelu- ja työelämän tukena tulee jalkauttaa mahdollisimman hyvin ja laajasti työelämätoimijoiden tietoon. Miten pyrimme vastaamaan kyseiseen tarpeeseen?

Näyttely kaupunginkirjastoihin ja ammattikorkeakouluihin
Viemällä näyttely julkisiin kaupungin kirjastoihin mahdollistetaan kenelle tahansa tiedonsaanti siitä, mitä kuvakommunikaatio on, ja miten se palvelee työelämän tukimateriaalina. Näyttelyyn sijoitettujen palaute- ja kehittämislaatikoiden kautta kuka tahansa voi olla mukana kuvamateriaalin kehittämistyössä tuomalla esiin omia ideoitaan materiaalin käytöstä ja kehittämisestä.

Viemällä näyttely ammattikorkeakouluihin mahdollistetaan opiskelijoille opintokiireiden keskellä helppo tapa päästä tutustumaan kuvakommunikaatioon, johon he työskentelypaikasta- ja alasta riippumatta varmastikin työelämässä tavalla tai toisella törmäävät.

Koulutusta Vates-säätiön Työhönvalmennuksen teemapäivillä
Järjestämme yhteistyössä Vates-säätiön kanssa ohjaus- ja valmennustyötä tekeville, työ- ja työhönvalmentajille sekä eri organisaatioissa toimiville työpaikkaohjaajille visuaalista kuvamateriaalia työnohjauksen tukena käsittelevän työpajan. Työpajan tavoitteena on, että osallistujat saavat tietoa välineistä, joilla kuvia voi hyödyntää työnohjauksen tukena. Työpajassa osallistujat voivat tehdä itse toimintaohjeen. Lisätietoa ja ilmoittautumislinkki: https://www.vates.fi/tapahtumalista/tyohonvalmennuksen-teemapaiva-kuvat-tyohonvalmennuksen-tukena.html

Työhönvalmennuksen Teemapäivän yhteydessä voi tutustua myös näyttelyymme, joka vierailee Vates-säätiössä 27.5-7.6.2019 (Oltermannikeskus, Oltermannintie 8, Helsinki).

Tavoitteenamme sekä kaupungin kirjastoissa, ammattikorkeakouluissa että Vatesin Työhönvalmennuksen Teemapäivillä on kuvakommunikaatiosta ja sen käytön mahdollisuuksista tiedottaminen. Lisäksi pyritään työelämää palvelevan kuvamateriaalin jatkokehittämiseen saatujen ajatusten, kommenttien ja tarpeiden pohjalta.

Johanna