Palaa Blogin pääsivulle
Graafisen työohjeen katselua. Kansiomallinen ratkaisu.

Kohti koekäyttöä!

Piirtämämme kuvallinen työpisteen toimintaohje luovutettiin yhteistyökumppanimme Iiris Pro:n työpajalle koekäyttöön loka-marraskuun vaihteessa. Koekäyttö kestää  joulukuun alkuun asti, jolloin saamme käyttäjäpalautetta sekä materiaalin käytännön toimivuudesta, että kuvasisällöllisistä ratkaisuista. Palautetta saadaan sekä työpajan ohjaajilta (ammattilaisnäkökulma), että työntekijöiltä (käyttäjänäkökulma). Materiaalin monipuolinen tarkastelu tuo syvyyttä tuotetun materiaalin laadun arviointiin ja kehittämiseen.

Toimintaohjetta lähdettiin suunnittelemaan työnohjaajien kanssa pidetyissä palavereissa. Tutustuimme työpisteen toimintoihin ja tekemisen järjestykseen, ja haastattelimme työpisteessä työskenteleviä henkilöitä. Kirjoitimme muistiinpanoja ja luonnostelimme piirtäen kokonaisuutta. Tapasimme syksyn aikana luonnosten ääressä kahdesti.

Prosessin aikana työpisteen toiminnat luonnosteltiin ja piirrettiin alkuun tarkkaan, mikä johti yksityiskohtaiseen ja yhteen työpisteeseen sidottuun toimintaohjeeseen. Yhdessä työnohjaajien kanssa perkasimme toiminnasta esiin olennaisen, ja keskityimme piirrostyössä siihen. Ohje paitsi lyheni, mutta myös muuntui yleispätevämmäksi, ja sen käytettävyys laajeni – sama ohje tulisi toimimaan vaikka työpisteissä tapahtuisi muutoksiakin. Kuvakommunikaatiomateriaalin tuottamisessa on tärkeää analysoida kuvattava asia ja poimia siitä asiakkaalle olennainen sisältö kuvattavaksi. Tämä onnistuu vain yhteiskehittelyn kautta, asiakkaan kanssa yhdessä pohtien, luonnostellen ja analysoiden.

Koekäyttöjaksoa ennen kävimme materiaalin vielä kerran läpi työnohjaajien kanssa ja mietimme yhdessä käytännön käyttöratkaisuja. A4-kokoon taitettu, kaikki työpisteen päivän aikaiset toimet käsittävä toimintaohje lähti kokeiluun laminoituna, renkailla yhteen liitettynä “kansio”versiona. Sen lisäksi keskeinen ohje taitettiin A3-arkille, ja sijoitettiin laminoituna sekä työpisteen taustaseinälle että käteen otettavana irtokappaleena työpisteelle.

Toimintaohjeen arviointi alkoi jo ennen varsinaista koekäyttöä. Työpisteessä jo työskennelleet henkilöt kävivät sen läpi ja tarkistivat sen vastaavuuden todelliseen työskentely-ympäristöön ja toimimiseen siinä. He, työpisteen toiminnan asiantuntijat, toimivat yhtenä lenkkinä materiaalin laadun varmistamisessa. Heiltä saadun hyvän palautteen siivittämänä toimintaohjeen koekäyttö alkoi!

Näytteitä työpisteeseen tehdyistä ohjeista on katsottavissa Kuvaportfoliossamme!

Sari K.